ETUSIVU    MAALAUKSIA   CV    Teosmyynti

SINI-MERI HEDBERG  



  
Instagram: artist_sinimerihedberg    Facebook: Artist Sini-Meri Hedberg    LinkedIn: Sini-Meri Hedberg

  
Maalaamistani inspiroivat pohjoinen taivas, abstrakti expressionismi, surrealismi ja saksalainen 1800-luvun romanttinen maisemamaalaus. Teoksissani tarkastelen yleismaailmallisia kysymyksiä olemisesta ja kuolemasta, lähestyen niitä itselleni ajankohtaisista näkökulmista. Maalaus näyttäytyy minulle toisinaan moniselitteisesti rönsyillen ja välillä merkityksellisyyden voi tiivistää mustaan neliöön. Värit sekä viitteellisesti maalattu maisema johdattelevat mieltäni jatkuvasti askarruttavien kysymysten äärelle: Miten määritellä ihmisen aika, oleminen? Mistä tulen, minne menen?


Olen huolestunut luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja (luonto)maiseman tulevaisuudesta, mikä näkyy maalausaiheiden ja genren valinnassa. Haluan katsojan pysähtyvän hetkeen; ajattelemaan luonnon merkityksellisyyttä ja katoavaisuutta. Maisemamaalausten pääosan saa luonto itse, maalauksissa ei ole ihmisiä tai rakennuksia, jälkiä ihmisistä.

Olen valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 2002 Turun yliopistosta ja kuvataiteilijaksi vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta pääaineena maalaus. Debyyttinäyttelyni Juuret oli esillä Wäinö Aaltosen museon Studiossa. Siitä lähtien olen osallistunut aktiivisesti yhteisnäyttelyihin ja pitänyt kolmekymmentä yksityisnäyttelyä, muutaman myös maamme rajojen ulkopuolella Berliinissä ja Tartossa. 


Pidän tärkeänä osallistua vapaan taidekentän toimintaan etenkin Turun alueella. Olen ollut vuosia mukana Turun Taiteilijaseuran hallituksessa ja galleriasihteerinäkin, vuosina 2014-15 myös puheenjohtajana. Tällä hetkellä olen kiinnostunut kehittämään vasta perustettua Turun Taiteen taloa lähinnä kuvataiteen näkökulmasta. Työskentelen Taiteen talossa keskellä Turun Vanhaa kaupunkia, kesäateljeeni löytyy Kemistä.


   

                                                                                                                                                                       

JÄSENYYDET                                                                               

Taidemaalariliitto, Turun Taiteilijaseura, Lapin Taiteilijaseura, Galleria Huuto, Kuvasto


Kuvataiteilijamatrikkeli


KOULUTUS
2004            Kuvataiteilija AMK, Turun Taideakatemia, pääaine maalaus
2002            Filosofian maisteri, Turun yliopisto
1992-93       Lapin taidekoulu
1991-92       Kemin taidekoulu
1991            Ylioppilas, Kemin lukio



VALIKOIDUT YKSITYISNÄYTTELYT

2023            The Waste Land, Galerie Pleiku, Berliini
2022           
The Waste Land, Kouta-galleria, Kouvola
                   
The Waste Land, Galleria Huuto, Helsinki

                    Rotko, Galleria Napa, Rovaniemi
2021           
Tuulee, Naantalin taidehuone, Naantalin museo

                    The Waste Land, Kulttuuritalo Laikku Studio, Tampere
2020            Kuukauden LTS:n taiteilija, Rovaniemen taidemuseo Korundin kahvio

2019            Tuulee, Hiljentymisen tila, Lapin Keskussairaala, Rovaniemi
                    Tuulee, Tampere Maja, Tartto, Viro
                    Maa, taivas ja ranta, Tupakkamakasiini, Pietarsaaren kaupunginmuseo (Hedberg & Valtari)
2018           
View II, Galleria G, Helsinki

2017            View, Galleria Joella, Turku

                    Sur la Mer, Galleria Becker, Jyväskylä (Hedberg & Valtari)
2016           
Horisontti, Galleria Kajaste, Oulu
                   
SQUARE, Galerie Pleiku, Berliini, Saksa (Hedberg & Holma)
2015            Fragmentit, Galleria Katariina, Helsinki

2014            Juhlan viemää, Galleria Huuto, Jätkäsaari 2, Helsinki (Hedberg & Valtari)

2013            Myrsky, Titanik-galleria, Turku
                   
Maalauksia, Poriginalgalleria, Pori
2012           
Rantautuminen, Taidekeskus Mältinrannan Galleria, Tampere
2011            Beyond – Tuolla puolen, Promenadigalleria, Hyvinkää
                    Vaaleanpunainen kausi, Kulttuurikeskus Cruselli, Liljelund-halli, Uusikaupunki
                    PINK PINK, Seinäjoen taidehallin studio
                    Variaatioita, Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turun museokeskus
2009            Peinture Rouge, Arabianrannan kirjasto, Helsinki
2008            Peinture Rouge, Taidepanimo, Lahti
2007            Underbara målarinnor vid vatten, Brinkkalan Galleria, Turku (Hedberg & Holma)
                    Heijastuksia, Galleria Napa, Rovaniemi
2006            Hengenpelastajat - Livräddarna,  Porvoon Taidehalli (Hedberg & Kuivisto)
2005            Family Ties, Poriginalgalleria, Pori (Hedberg & Kuivisto)

                    Ketju, Galleria JUST, Turku
2004            Juuret, Wäinö Aaltosen museo Studio, Turku
2003            Maalauksia, Trivium, Turku
                    Maalauksia, Ateljee Bar, Hotelli Torni, Helsinki

VALIKOIDUT YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT, PROJEKTIT

2023-24       BELA Biennial of European and Latin American Contemporary Art, Espaco Cultural Correios Niteroi &     

                    Shopping Cassino Atlantico, Copacapana & Parque Gloria Maria / Parque das Ruinas, Rio de Janeiro, Brasilia

                    Skanno x Taidemaalariliitto -yhteistyönäyttely, Skannon Showroom, Helsinki

2023            Talvinen Taidebasaari, Turun Taiteilijaseuran (TTS) jäsennäyttely, Iso Galleria, Turun Taidehalli

                    Lopettakaa!, Kuusiston Taidekartano, Kaarina

                    Yllin Kyllin 2, Taiteen talon taiteilijat, Taiteen talo, Turku

                    BELA Biennial of European and Latin American Contemporary Art, Kaapelitehdas, Helsinki

                    Napan kuvataideviikot, kevät, Lapin Taiteilijaseuran (LTS) ryhmänäyttely, Galleria Napa, Rovaniemi

                    Kevätsalonki, TTS:n ryhmänäyttely, Salon Taiteilijaseuran galleria

                    TTS:n 99. vuosinäyttely, Turun Taidehalli

2022            Oooooooh! Huuto 20 v, ryhmänäyttely, Galleria Huuto, Helsinki

                    Identity, Finnish Spirit, yhteisnäyttely, Käytävägalleria, Lapinlahden Lähde, Helsinki
                   
Tampere-maja 25, säätiön juhlanäyttely, Kulttuuritalo Laikku Galleria, Tampere

                    Yllin kyllin, Taiteen talon kuvataiteilijat, Taiteen talo, Turku

                    TTS:n 98. vuosinäyttely, Turun Taidehalli
                    AVA Art Festival, Culture and Creative Center, Osaka, Japani
                    Ars Nartae, Tunturi-Lapin kuvataideviikot, Galleria Kellokas, Äkäslompolo
2021            Kiertokulku, jurytetty yhteisnäyttely, Galleria Ronga, Tampere
                    Napan kuvataideviikot, syksy, LTS:n ryhmänäyttely, Galleria Napa, Rovaniemi
                    Blind spots, Elovirta, Krappala, Lauren -työryhmän nykytaideprojekti Turun kaupunkitilassa
                    Taidelainaamoviikot, LTS:n jäsenten teoksia Kemin historiallisen museon ja taidemuseon taidelainaamossa
                    Napan kuvataideviikot, kevät, LTS:n ryhmänäyttely, Galleria Napa, Rovaniemi

2020            TTS:n Talvisalonki, Turun Taidehalli

2019            TTS:n 95. vuosinäyttely, Turun Taidehalli
                   
Karusellinäyttelyt, Taidemaalariliitto 90 v, tm-galleria, Helsinki

                    Oxygenum, Suomen Pohjoismaisen Taideliiton triennalenäyttely, Vetelin taidekartano
                   
Logomo Artists, STS:n Ateljeesäätiön taiteilijoiden näyttely, Teatro galleria, Logomo Turku

                    Napan kuvataideviikot, LTS:n jäsenten ryhmänäyttely, Galleria Napa, Rovaniemi
                    Låppuunmyynti, TTS:n ryhmänäyttely, Galleria Å, Turku
2018            TTS:n kesänäyttely, Turun kaupunginteatterin taideseinä
2017            Kyllä, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton (SKjL) vuosinäyttely, Riihimäen taidemuseo

                    TTS:n 93. vuosinäyttely, Galleria Å, Turku

                    Ympäristökoru vol. 3, Vuojoen Kartano, Eurajoki
                    Ajan kuva, Kuusiston Taidekartano, Kaarina
                    Olohuone 306,4 m2 kaupunkitaidefestivaali, Turku
                    ONNI, SKjL:n teemanäyttely, Lapuan Taidemuseo
2016            Kuvajainen-Återspegling, TTS:n kesänäyttely, Vanha Kunnantupa, Parainen
                    Maalauksia, Juvan vanha viljamakasiini (Hedberg, Palo-oja & Räty)
                    Turun Saskioiden 60-vuotisjuhlanäyttely, Köysiratagalleria, Turku

2015            TTS:n 91.vuosinäyttely, Vanhan Raatihuoneen Galleria & Galleria Berner, Turku

                    Hehkuvaa, TTS:n kesänäyttely, Haiharan taidekeskus, Tampere

2014            Äänivirtaa, TTS:n kesänäyttely, Yrjö Liipolan Taidemuseo, Koski Tl
                    Virtaa! TTS:n 90-vuotisjuhlanäyttely, Galleria Å, Turku

                    Virtaa! TTS:n 90-vuotisjuhlanäyttely, Galleria 5, Oulu

2013            TTS:n 89.vuosinäyttely, Brinkkalan Galleria, Turku
                    Vesi, Kuusiston taidekartanon kesänäyttely, Kaarina
                    Pyhäniemi 2013, yhteismyyntinäyttely, Pyhäniemen kartano, Hollola
2012            TTS:n 88. vuosinäyttely, Köysiratagalleria, Turku
                    Vaahtokarkki, kutsunäyttely, Haiharan taidekeskus, Tampere
                    Satamapaikka TTS:n kesänäyttely, Suomen Joutsen, Turku
                    Sota vai rauha?, SKjL:n teemanäyttely, Etelä-Karjalan Taidemuseo, Lappeenranta
2011            Spiraali, SKjL:n maakunnallinen aluenäyttely, Kulttuurikeskus Cruselli,
                    Liljelund-halli, Uusikaupunki
                    SKjL:n vuosinäyttely, Kaapelitehdas, Helsinki
                    Punainen täplä, Nykytaiteen myyntitapahtuma, Turun Messukeskus
2010            TTS:n 86.vuosinäyttely, Vanha Raatihuone & Galleria Berner; Turku
2009            Turun Taiteilijaseura esittäytyy, TTS:n kesänäyttely, Raision kirjasto
2008            Uusi maalaus, Lahden taidemuseo
                    Punainen täplä, Varsinais-Suomalaisen nykytaiteen myyntitapahtuma,
                    Salon taidemuseo Veturitalli
2007            Aurat, TTS:n kesänäyttely, Riihigalleria, Kuhmoinen
                    Kielletty hedelmä, TTS:n kesänäyttely, Brinkhallin kartano, Turku
                    Kesäyön unelmia, TTS:n kesänäyttely, Brinkhallin kartano, Turku
                    Matkalla, Taidekeskus Ahjo, Joensuu (Hedberg, Holma, Oksanen & Sääski)
2006            Tunnettako?, SKjL:n kesänäyttely, Galleria Kivipankki, Jämsä
                    Art Without Borders, Szeged, Unkari
                    Osa suurta verkkoa, Lönnströmin taidemuseo, Rauma
2005            Tahdon! 2000-luvun taiteen myyntitapahtuma, Salon taidemuseo Veturitalli
                    TTS:n 81.vuosinäyttely, Vanha Raatihuone & Galleria JUST, Turku
                    SKjL:n vuosinäyttely, Porvoon Taidetehdas
2003            Kaikkien kanssa, Valssaamo, Kaapelitehdas, Helsinki,
                    (Turun Taideakatemia, 3. luokka)
2002            Elukka, Köysiratagalleria, Turku (Turun Taideakatemia 2. luokka)
                    Rakkauskohtauksia, Turun kirjamessut
2001            Vesihiisi, Turun taidemuseon vesisäiliö (Turun Taideakatemia 1. luokka)


TEOKSIA KOKOELMISSA

Valtion taideteostoimikunnan kokoelma/ Ulkoministeriö, Merikasarmi-hanke
Turun kaupungin taidekokoelma

Rovaniemen kaupungin taidekokoelma

Tampere Maja -säätiö, Tartto, Viro

Hôtel Chevillon, Grez-sur-Loing, Ranska

Hotelli Torni, Helsinki

RESIDENSSIT
2018            Marbellan ateljeetalo, Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö, Espanja
2016-2017  
Aboa Vetus & Ars Nova -museon taiteilijaresidenssi, (5 kk), Turku
2016            Galerie Pleikun residenssi, Berliini, Saksa
                    Marbellan ateljeetalo, Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö, Espanja

2015            Källskärs gästbostad, Ahvenanmaa
2013            Il Roccolo, Ghiffa, Italia
2007-2008   Hôtel Chevillon (6 kk), Grez-sur-Loing, Ranska
2006            Ålands skärgårds gästateljé, Kökar, Ahvenanmaa


LUOTTAMUSTOIMET
2014-15        Turun Taiteilijaseuran puheenjohtaja
2014             Valtakunnallisen taideopiskelijoille suunnatun ideakilpailun ”Lämpöä liikkeellä”
                     palkintoraadissa

2013-15        Turun Taiteilijaseuran hallitus
2006-08        Turun Taiteilijaseuran näyttelytoimikunta

2005-2009    Turun Taiteilijaseuran hallitus
2005-            Taideyhdistys Siksi
1998-2008    Kuvataidekeskuksen kannatusyhdistyksen hallitus

PERFORMANSSIT

2007             Underbara målarinnor vid vatten, Brinkkalan Galleria, Turku (Hedberg & Holma)

2003             Carpe Diem, Föri-lautta, Turku (Hedberg, Holma & Kuivisto)


TOIMINTAA/ TYÖKOKEMUKSIA TAIDEALALTA

2022-            Auralan opisto, intuitiivisen maalauksen kurssit

2022,-20,-19 Åbo Konstklubben, maalauskurssit, Turku

2018-            Konstrundan, valtakunnallinen avoimet ovet työhuoneella -tapahtuma
2018-19       
Luova meri -hanke, kutsuttuna asiantuntijana Taiken ja IRM-Toolin yhteishankkeessa, Aboa Mare Turku

2018             Asuntomessut, Kohde 27a Solid House Kodit, mukana teoksella View IV (2017), Pori

2017             Turun Taiteilijaseuran Galleria Å:n näyttelysihteeri

                     Merkuriuksen karnevaalit -huutokauppa, TTS:n edustajana, Turun messukeskus

2014,-19       Tuubit auki! Taidemaalariliiton valtakunnallinen avoimet työhuoneet -tapahtuma

2013-14        Turun Taiteilijaseuran Galleria Å:n näyttelysihteeri
2011-12        Varsinais-Suomen Kuvataidekeskus, taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille
2006-08        Naantalin opisto, taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille
2006             Kansikuva Kemin Purjehdusseura r.y:n 100-vuotisjuhlakirjaan
                     ”Vuosisata pohjoista purjehdusta”, Juhani & Pentti Hedberg, Kainuun Sanomat oy, 2006
2005-07        Turun kulttuurikeskuksen Taidekeskuksen ohjaaja,
                     kouluissa tapahtuvaa taideopetusta 7-8-vuotiaille

2005-08        Varsinais-Suomen Kuvataidekeskus, taiteen perusopetusta ja syventävää opetusta
                     lapsille, nuorille ja aikuisille

2004-2018    Kulkulupa, avoimet ovet työhuoneella -tapahtuma, osallistunut lähes joka vuosi

2001             Osallistuminen keskiaikaisen al secco -maalauksen toteuttamiseen Aboa Vetus & Ars Novan

                     pihamuuriin keskiaikamarkkinoiden aikaan 25.-29.7.2001

MEDIASSA

2023            Lippu, Anna-Maija, ”Taidetta ostetaan verkossa”, Helsingin Sanomat 30.12.23

                    Enkvist, Liisa, ”Taiko myynyt yli 10 000 teosta”, Turun Sanomat 28.12.23

                    Peltoniemi, Heli, ”Taiteilijoita tavattavissa”, Turun Sanomat 11.8.2023
2022            Peltoniemi, Heli, ”Yllin kyllin yleisöä varten”, Turun Sanomat 11.8.2022
                    Kautto, Richard, ”Horisontissa hehkuu purppuraa - Sini-Meri Hedbergin pelkistetty maisema on raju

                    kuvaus yksinäisyyden tunteesta”, Lapin Kansa 11.7.2022
                   
AVA Magazine, Osaka 2022, paperiversio ja Issuu 2022
                    Kautto, Richard, ”Taiteella silmään sotkevaa turistia”, Lapin Kansa 26.3.2022
                    Heino, Marjo, ”
Merikasarmin taide”, Valtion taideteostoimikunnan blogi 7.2.2022

2021            ”Merikasarmi on nyt koko ulkomisteriön koti - Valoisuus ja edustavuus ihastuttavat” 3.12.21, Senaatti.fi
                    Honkanen, Jenni, ”Turkulainen pioneeri myy taviksille taidetta tänä vuonna jo 1,3 miljoonalla eurolla -
                    kuka ostaa maalauksen verkosta ja miksi?”, Turun sanomat 30.10.2021

                    ”The Compelling Colors of Sonia O. Interview with Sini-Meri Hedberg”, anjasnellmanbooks.com 15.5.2021
                    Virtuaalinen opastus näyttelyyni
The Waste Land, 6.-28.3.2021 Kulttuuritalo Laikku / Studio

2019            Horila, Heidi, ”Taiteilijoiden ateljeet avautuvat yleisölle”, Turun Sanomat 2.9.2019
                    Neuvonen, Sakari videohaastattelee
Tuulee-näyttelyn avajaisissa 1.8.2019 Tampere Majassa
                    Poikkijoki, Jessica, ”Konstnärer intresserade av luft”, Österbottens Tidning 5.7.2019
                    ”Maata ja rantaa”, Pietarsaaren Sanomat 5.7.2019

                    ”Ateljeesäätiön taiteilijat esittäytyvät Logomossa”, Turkulainen 17.6.2019

                    ”Taidelainaamo tukee taiteilijan työtä”, Antiikki ja taide 2/2019
                    Rauvola, Rita,”
How can art be applied in the maritime industry?”, Linkedin 14.2.2019
                    ”
Meriteollisuuden kehittäminen taiteen kautta”, Navigator Magazine 6.2.2019
2018            Kuvaja, Sini, ”Kuin suuri taidenäyttely: Asuntomessuilla riittää silmäniloa kuvataiteen ystävälle”,

                    Satakunnan Kansa 15.7.2018
                    Mäcklin, Hannu, ”
Nämä näyttelyt kannattaa käydä katsomassa viikonloppuna”, Helsingin Sanomat 17.3.18

2017            ”Ympäristökoru 3 9.6.-18.8.” -näyttelykatalogi, Heino, Marjo, Taike & Vuojoen kartano
                    Kihlman, Asta, ”Näkökulmia nykykuvaan”, Turun Sanomat 4.10.2017
                    Lehtinen, Eeva, ”Verhoavaa sumua”, Turun Sanomat 9.8.2017

                    Jäntti, Raisa, ”Vieraan taivaan värejä”, Keskisuomalainen 2.8.2017

                    Vuorisalo, Riina, ”Onko hiljaisuus tuote?”, Salka 22.7.2017

                    Markkanen Mallu, ”Maalaukset pysäyttävät hetkeen”, Suur-Jyväskylän Lehti 26.7.2017

                    Peltoniemi, Heli, ”Kolmen päivän olohuone”, Turun Sanomat 7.6.2017
2016            Kangas, Leena, ”Taivaanrannan tapahtumia”, Kaleva 20.11.2016
                    Luottonen, Mervi, ”Taidetta kotiin osamaksulla taidelainaamosta”, Turun Sanomat Koti
2015            Kihlman, Asta, ”Punaista ja mustaa”, Turun Sanomat 29.10.2015

                    Parkkinen, Pia, ”Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä teokset taputtavat toisilleen” TS 14.10.2015              
                    Kuittinen, Arja, ”
Taidenäyttelyn avajaiset jännittävät taiteilijaa”, Kodin Kuvalehti  8/2015
2014            Pelander Heidi, ”Kuvataiteen äänivirtaa Liipolan museossa”, Auranmaan Viikkolehti 9.5.2014
2013            Suni, Nina, ”Pinkistä pintaan”, Turun Sanomat, 24.9.2013
                    Parkkinen, Pia, ”Puhuri nousee Titanikissa”, Turun Sanomat 3.10.2013
                   
”Nro 7; Muutos”, syksy 2013, Titanik-gallerian julkaisu / Arte ry, Finepress, Turku
2012            
”Vaahtokarkki 4.8-2.9.2012” –näyttelykatalogi,
                    Haiharan Taidekeskus, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut
                    Kovasiipi, Katri, ”Rosoisuutta ja unelmankevyitä heliumpalloja”, Aamulehti, 6.6.2012
2011            Torkkeli, Maiju,”Taiteilija kysyy ja antaa katsojan vastata”, Aamuposti, 26.11.2011
                    Ala-Jääski, Maija, ”Herkkä ja rohkea vaaleanpunainen”, Uudenkaupungin Sanomat 12.11.2011
                    Suomalainen, Harri, ”Pinkkitunnelmointia Crusellissa”, Vakka-Suomen sanomat, 11.11.2011
                    Källi, Helene, ”Vauva muutti punaiset maalaukset pinkeiksi”, Ilkka, 10.7.2011

2010            Suni, Nina, ”Turun Taiteilijaseura ylpeänä esittää!”, Turun Sanomat 23.10.2010
2007            Peltoniemi, Heli, ”Mikko Paakkola vei taiteen keskelle korpea”, Turun Sanomat, 15.6.2007
                    Vasara Veera, ”Omakuva: minä, Sigrid, Frida ja isä”, Lapin Kansa, 13.6.2007
                    Laurikko, Jari, ”Taiteilijoiden Kesäyön unelmia esillä Brinkhallissa”, Turun Sanomat, 10.6.2007
                    Niskala, Marjaana, ”Raskasta ja keveää”, Kaleva, 2.6.2007
                    ”Aurat” -näyttelykatalogi, Turun Taiteilijaseuran kesänäyttely, Riihigalleria, Kuhmoinen

                    Järvinen, Esa I.,”Tunteita ja ihmissuhteita muotokuvina”, Lapin Kansa, 1.6.2007

2006            Taivassalo, Lea, ”Taidehallissa pohditaanläheisiä suhteita”, Uusimaa, 17.6.2006
                    Wilkman, Maj-Louse, ”Två konstnärer ser på livbojar”, Borgåbladet,15.6.2006
                    Alhopuro, Saara, ”Kananmunien keskellä”, Turun Sanomien Treffi 17.5.-23.52006
                    Rantanen, Jari, ”
Kahdeksan naista kuvaa elämää perheessä”, Turun Sanomat 21.1.2006
                    Hirvanen, Maija, ”Ei omena kauas puusta putoa - vai putoaako?”, Satakunnan Kansa 29.1.2006
                    Krappe Johanna, ”Luovaa perhe-elämää”, Länsi-Suomi, 25.1.2006
                    Yli-Lassila, Jukka, ”Perhe on hyvä näyttelyaihe”, Helsingin Sanomat, 19.3.2006
2005            Virtanen Satu, ”Elintärkeät sukujuuret”, Turkulainen, 16.11.2005
                    ”Kedjor i rött och vitt”, Åbo Underrättelser, 12.11.2005
                    Tykkyläinen, Mia, ”Henkilökohtainen edelleen keskipisteenä”, Turun Sanomat 29.10.2005
                    Heljakka, Kati, ”Kahden paletin tunnetiloja”, Satakunnan Kansa, 18.2.2005
                    Malmivuori, Heidi, ”Poriginal Galleriassa esillä perhesiteitä”, Uusi Aika, 15.2.2005
2004            Antinluoma, Iina, ”Suku maalausten materiaalina”, Turun Sanomat, 13.5.2004

                    ”Sini-Meri hakeutui omille juurilleen”, Turun Sanomat 23.4.2004
                    Härkälä, Hanna, ”JUURET - suvussa suvun tavoilla”, Unikankare, 28.4.2004

2003            Sarrala, Hannu, ”Punainen kiehtoo”, Pohjolan Sanomat, 9.2.2003